30. Juhlat jatkuu ja ne jatkuu ja jatkuu...

Juhlat jatkuu eikä loppua näy!

Terveisiä täältä ilotulitteiden keskeltä! Juhlintaa, pauketta, tienvarsille rakennettuja temppeleitä ja vilkkuvaloja, jumputusta ja intialaista iskelmää. Valon juhla on kestänyt jo koko viikon, emmekä tiedä milloin sen on tarkoitus loppua. Kalenteri näyttäisi juhlan kestävän yhden päivän, mutta lapsilla on koulusta lomaa melkein viikon ajan. Ihmiset bilettävät, kyläilevät ja herkuttelevat. Täällä osataan juhlia!

Itsellä alkaa ehkä pauke ja mekkala jo vähän rasittamaan. Toisaalta kuuntelen mieluummin ilotulitteita ja diskojumputusta kuin psykedeelistä riittimusiikkia. Tasainen jumputus tuntuu jotenkin tutummalta ja turvallisemmalta kuin kiihtyvä rummutus, huudot ja itseään toistava laulunsäe. Tai kulkukoirien yöllinen tappelu, autojen tööttäily tai minuuttitolkulla kilisevä rukouskello. Täällä kun ei kuitenkaan hiljaista yötä taida olla olemassakaan!

Siinä oli paikallista äänimaailmaa. Sitten täällä aina välillä näkee jotakin mitä ei haluaisi nähdä. Kuten tänään se hiiri siellä länsimaisessa tavaratalossa ruokaosastolla. Se jotenkin ei näyttänyt kuuluvan sinne. Mutta siellä se oli. Voitte kuvitella, kuinka Mammun kanssa kiljuttiin! Muutakin on nähty, mutta ihan kaikesta ei viitsi kirjoittaa. Ei onneksi olla nähty mitään liian kamalaa. Pikku juttuja vain.

Oltiin siis tänäänkin ostoksilla. (Yllätys yllätys.) Söimme ulkona (kirjaimellisesti) ja Lumilla löysi maasta kauniita valkoisia kukkia. Hän asetteli ne minun päähäni, ja annoin niiden olla siinä kun näyttivät niin kauniilta. Sisällä ostarissa ihmiset naureskelivat minulle ja katselivat kummastuneina. Kenkäkaupan myyjä sitten rupesi selittämään, että kukat ovat intialaisia villililjoja ja että niitä käytetään vain häissä. Tuli sellainen olo, että nyt äkkiä nämä kukat pois päästä.

Onneksi olin ottanut kukat pois päästä eräässä liikkeessä, sillä kun astuimme sieltä ulos, alkoi valtaisa kuvaussessio. Joka puolella oli kameroita, emmekä päässeet niitä pakoon. Ihmiset kuvauttivat itseään meidän kanssa, lasten kanssa, omat lapsensa meidän lasten kanssa jne. Yritimme pariin otteeseen livahtaa ohi, mutta se ei onnistunut. Onneksi lapset ovat reipastuneet ja ruvenneet puhumaan englantia. Sitten vain kohteliaasti ”bye bye”, leveä hymy, ja äkkiä sisälle seuraavaan kauppaan.

Olen kyllä kohtalaisen ällistynyt pian nelivuotiaan neitosemme kielitaidosta. Tänään ihmiset kyselivät häneltä useaan otteeseen ”what’s your name” ja tyttö toteaa siihen että ”Lumilla”, ihan ilman kenenkään apua. Hän osaa sanoa jo ”helou, bye bye, good night ja good morning, look, come, ice cream please” ja muita hyödyllisiä lauseita. Hän on innostunut jopa niin paljon, että huutelee kaikille portin takana kulkeville helouta tai bai baita, aivan kuten paikalliset lapsetkin. Ja Neilikka tietysti matkii perässä helou helou. Aika taitavia tyttöjä. Suomessa voivat vähän ihmetellä, kun ihmiset eivät tervehdikään toisiaan ihan yhtä ahkerasti.

Tällaista täällä tänään.

Tuuli

Ps. Näin toissapäivänä sellaisen jutun jonka olen pitkään halunnut nähdä! Nimittäin sellaisen lentävän paperilyhdyn, jossa palaa tuli sisällä. Se oli IIIIHANA!!!! Harmi kun kuva/video ei onnistunut. Mutta kuvitelkaa se mielessänne – tumma öinen tähtitaivas, jota vasten kohoaa hehkuvan punainen paperilyhty. Hitaasti ja kauniisti, kunnes katoaa yön pimeyteen.