11. Koti

Täällä sitä ollaan Siligurissa omassa kodissa! Koko päivä on puuhattu ja järjestelty, ja nyt alkaa olla kaikki mallillaan. Mutta aloitetaan alusta.

Odottelimme aamulla taksikuskia, joka ei saapunutkaan paikalle. Isäntämme ystävällisellä avustuksella saimme toisen taksin, joka tulikin pikimmiten paikalle. Hyvästit ystäville ja sitten pääsimme matkaan. Se menikin rattoisasti maisemia ihaillessa. Sama kuvina.

 

Tie oli paikoillaan ja pääsimme turvallisesti perille. Meitä on jo useaan otteeseen siunattu rauhallisella kuskilla, joka ei ota turhia riskejä, ja niin oli myös tällä kerralla. Matkanteko sujui mukavasti ja lapset nukkuivat päiväunia takapenkillä.

Perillä meitä odotti projektivastaava ja vuokraisäntä ja pääsimme heti sisälle kotiimme, joka on siis entinen toimistohuoneisto. Remppa oli valmis, tosin piti vähän aikaa etsiä sitä, mitä siinä oli oikein tehty. Vessan lavuaari oli siirretty seinän toiselle puolelle, eli olkkariin. Siinä oli kai joku tarkoitus, joka meni minulta ohi… mutta ainakin nyt pikkuiseen kylppäriin mahtuu paremmin peseytymään. Keittiön allas oli paikallaan, mutta muuta siellä ei vielä tässä vaiheessa ollut.

 

Sen sijaan meille oli hommattu laatikkokaupalla kaikkea tarpeellista tavaraa. Olimme niistä erittäin kiitollisia: Sängyt, petivaatteet, keittiötarvikkeita kunnon setti, vesifiltteri, mikro ja jopa silitysrauta! Vielä yksi ostoskierros ja kaikki tarpeellinen alkoi olla koossa.

Lastenhoitajamme Mammu laittoi tehovaiheen päälle ja hoiti suurimman osan siivouksesta. Intialaiset harjat huiskivat ja rätit heiluivat, ja pian alkoi lattiat kiiltää (No, ainakin puhdistua). Asunnosta löytyi kunnon pölykerroksen alta pöytiä ja puutarhatuoleja ja toimistonpenkkejä, jotka tulivat tarpeeseen. Olimme ajatelleet hätävaratuoleiksi isoja ämpäreitä, mutta niitä ei tarvittukaan siihen tarkoitukseen. Saimme keittiö- ja ruokatarvikkeet paikoilleen pinoihin ja purkkeihin, vaikka kaappeja ei olekaan. Siinäpä ovat näppärästi näkösällä, eivätkä unohdu kaapin perälle.

 

Meillä on nyt siis omat makkarit kaikille: lapsille, vanhemmille ja lastenhoitajalle. Tuntuu jo kodilta, vaikkei sisustuksemme ihan superkodikas ole, vähän tällainen kasarmimainen tunnelma. Mutta ruosteinen loft-tyylihän on muotia! Näissä olosuhteissa olemme tosi tyytyväisiä ja koemme saaneemme luksuskodin lähes kaikkine mukavuuksineen. Perusjutut ovat kunnossa, ja se on tärkeintä. Nautimme Jeren kokkaamaa iltaruokaa mikrossa keitettyjä munia ja pussipastoja (kaasuliesi ei ole vielä toimintakunnossa) ja sitten syötiin vielä maissihiutaleita lämpimällä maidolla (koska sitä jääkaappia ei ole). Meillä aikuisilla alkoi kummasti kaikki naurattaa, kun ressi ja päivän touhuaminen oli ohi. Nauroimme kaikille mahdollisille asioille ja Jereltä tuli murot nenästä!

Elämä on ollut täällä tosi mukavaa, ja katsotaan mitä tästä jatkosta tulee! 48 yötä jäljellä, Lumilla sanoi. Sattuipa osumaan tismalleen oikeaan – piti tarkistaa useampaan otteeseen. Se tuntuu tosi vähältä! Nythän me on vasta tultu tänne, kohta sitä jo lähdetään pois. Näihin päiviin tulee mahtumaan paljon. Itkua, naurua, virheitä ja onnistumisia. Niistä lisää sitten myöhemmin. Nyt – hyvää yötä Suomi! Intiassa on pimeää.

Tuuli

Ps. Olen tosi innoissani aloittamassa töitä. Waastan ihmiset vaikuttavat mukavilta. Toivon, että ehdimme saada täällä vielä paljon aikaan. Ja jos emme saa niin paljoa aikaan kuin haluaisimme, tämä tulee ainakin olemaan meille unohtumaton ja opettavainen kokemus!