1. Shokiton saapuminen

 Intiassa ollaan. Lento meni jouhevasti tälläkin kertaa. Unta ei juuri ehtinyt tulla, kun lento lähti kahdeksan korvilla ja oli perillä kolmelta Suomen aikaa.

"Äiti, haistatko?" - Oli Lumillan ensimmäiset sanat, kun astuttiin koneesta ulos.

Nenästä kiinni ja menoksi, ja aika nopeasti tyttö uuteen hajuun tottui. Helsingin kenttään verrattuna Delhin kenttä on... isompi. Ja maisemat mukavemmat!

Ei näy vielä, kulttuurishokkia.Ehkä se on tuolla lentokentän ulkopuolella?

Vielä yksi lento Intian sisällä, ja sitten ollaan perillä. Pikaisesti syödään lounas lentokentällä, Subwaysta patonkia ja Mäkkäristä ranskalaisia. Näillä eväillä eteenpäin!

Intian sisäisellä lennolla meni oikein hienosti! Lapset olivat kutakuinkin saaneet tarpeekseen jatkuvasta "ei saa juosta, pysy tässä"-politiikasta. Erityisesti Neilikka osoitti mieltään ja seikat kuten "turvavyötä ei saa avata" ja "istu paikallaan" olivat jo täysin ymmärtämättömiä käsitteitä. Noh, otin vastuulleni pienimmän rauhoittelun, ja koska vieressäni oli vapaana vielä toinenkin paikka, sain myös toisen tytön kontolleni. Parastahan tässä nyt sitten oli se, että vaimo nuokkuu penkissään unen rajamailla jo ennen koneen lähtöä... eikä lastenhoitajakaan ollut sen virkumpi. - Lopputulos se, että ennen kun kone ehti ilmaan, koko seurueemme naisväki oli unessa.

 

Kun Bagdogran kentälle laskeuduttiin, ulkona oli mukavat 31 astetta lämmintä. Ilma oli jokseenkin kostea, toi etäisesti mieleen vierailun Madeiralla muutama vuosi sitten. Lentokenttärakennus oli Tuulin sanojen mukaan "siirtyminen jonnekin 70-luvulle", ja mielestäni kuvaa kohtalaisen hyvin sitä miltä paikka näytti. Laukkujen nouto olikin varsinainen show. Pienen laukkuhihnan (siis sen, johon ne laukut tulevat hyrräämään ympäriinsä) ympärillä oli tiivis tunnelma, kun paikalliset kaikki seurasivat saapuvia laukkuja niin läheltä kuin vain mahdollista. En oikein hahmottanut ideaa; jos kaikki olisivat olleet reilun metrin kauempana, olisi homma sujunut niiiin paljon sutjakkaammin. Nyt "näin laukkuni, tungen väkisin ja kiskon laukun väkijoukon läpi" oli ihan toimiva tekniikka. Kaikki laukut pääsivät perille asti.

Kentältä vuokrasimme kaksi jeeppiä käyttöömme. Päädyimme ratkaisuun, että miesväki lasten kera suuntaa suoraan ystävien kotiin, kun naisväki jää vähän vielä shoppailemaan.

Ajomatka kentältä ystävien kotiin oli varsin mielenkiintoinen. Me selvisimme perille valoisan aikaan, mutta naisväki kotiutui vasta auringonlaskun jälkeen. Pimeä täällä tulee siinä puoli kuuden aikoihin.

Väsyneenä unten maille. Nukkumaan päästiin joskus klo 23 aikaan kahden päivän matkustamisen jälkeen. Tuuli kirjoittanee lisää ensitunnelmia, kunhan hommat saadaan pelaamaan.

-jere