43. Raha – hyvä vai paha?

Koko syksyn olen pohtinut suhtautumistani rahaan. Nämä ihmiset täällä vaikuttavat perin tyytyväisiltä ja onnellisilta, vaikka he eivät paljoa omista. Me taas valitamme pikku asioista, vaikka olemme saaneet jättipotin elämän arvonnassa. Rikkaus ei tuo onnellisuutta, mutta parantaa elämisen laatua ja mahdollisuuksia – oikeastaan koko elämä on kuitenkin riippuvainen rahasta.

Mutta pitäisikö sitä olla vähän vai paljon, ja mihin sitä pitäisi käyttää?

Täällä on ollut vähän hämmentävää se, että meitä kohdellaan tietyllä tavalla jo pelkän ihonvärimme takia. Meitä ihaillaan, meistä tullaan ottamaan valokuvia, ja meille annetaan istumapaikkaa.  Jotkut haluavat jopa yrittää hyötyä meistä, rikkaista. On jotenkin ristiriitaista olla yhden varakkuusmittapuun mukaan köyhyysrajalla ja toisen mukaan ökyrikas. Kumpaa tässä sitten oikein ollaan? Koskaan en ole kokenut olevani köyhä, mutta tämä, että olen oikeasti ihan näin rikas, on uutta.

Oman hämmennyksensä mukaan tuo hintataso – sen takiahan me ollaan täällä rikkaita, kun täällä kaikki on niin halpaa. Ja sitten kun on halpaa, tekee mieli ostella kaikenlaista, koska Suomessa se kaikki on niin kallista. Ja löydämme itsemme kerta toisensa jälkeen näyttämässä ”Himoshoppaaja”-leffan ostosfriikeiltä. Pelkästään ruokaostoksemme (jotka pakataan meille aina mahdollisimman moneen pussiin) näyttävät valtavalta kassivuorelta.

Tämä on aika ristiriitaista, kun samalla näemme työssämme niitä, jotka eivät omista paljon mitään. Tiedän, etten voi auttaa kaikkia maailman köyhiä. Itse asiassa ajattelin ennen tänne tuloani, että en auta yhtään kerjäläistä ja etten anna rahojani kellekään, vaan keskityn työhön jota teen. Sen kautta voin olla auttamassa monia. Mutta en voi mennä kerjäläisen ohi potematta huonoa omatuntoa siitä, että minä olen vain sattunut syntymään rikkaana, tuo toinen ei. Se on epäreilua. Asialle täytyy tehdä jotain.

Haluan selvittää, mikä on sellainen keino, joka oikeasti auttaa. Voin antaa köyhälle pari kolikkoa, mutta miten se häntä hyödyttää pitkällä tähtäimellä? Ei mitenkään. Mutta entä ohi käveleminen rahaa antamatta, sekö sitten hyödyttää? Se ei hyödytä edes sitä yhtä riisiannosta, jonka hän voisi rahallani saada. Tai sitä hyvää mieltä, joka hänelle tulee siitä, että joku välittää hänestä edes kolikon verran. (Euroissa puhutaan yksittäisistä senteistä, täkäläinen yhden rupian kolikko on ihan tyhjän arvoinen meidän silmissämme.)

Aiemmin ajattelin länsimaalaisittain, että pitää olla tervettä itsekeskeisyyttä. Mitä ihmettä se on? Voiko itsekeskeisyys olla koskaan tervettä?

Lastenkodilla, kun jollakin on syntymäpäivä, hänen lahjansa (joka on hyvin vaatimaton) lähtee kiertämään heti muiden lasten keskelle. Hän tuskin näkee lahjaansa. Kakunpalan hän leikattuaan syöttää toisille, niin että saa itse ottaa mitä jäljelle jää. Viimeisenä. Tämä tuntuu minusta, länkkäristä, varsin epäreilulta. Mutta näin nämä ihmiset elää täällä. Vaikka heillä olisi kuinka vähän, he jakavat omastaan. Siitä en tiedä olisiko lapsille kuitenkin parempi, että he saisivat itselleen jotakin omaa, joka olisi vain heidän. En todellakaan tiedä. Mitä hyötyä siitä olisi? Sitä että he oppisivat samanlaisiksi tavaranpalvojiksi kuin me? Älä koske näihin, nää on MUN tavaroita.

Tulen siihen tulokseen, että vaikka minulla olisi tavaraa, en saa rakastaa sitä liikaa, vaan minun pitää olla valmis luopumaan tavaroistani. Vaikka minulla olisi rahaa, minä voin elää niin kuin sitä ei olisi. Loppujen lopuksi kaikki mitä meillä on, on lahjaksi saatu. Meidän velvollisuutemme on käyttää sitä hyvin ja niin että siitä on mahdollisesti myös toisillekin hyötyä.

Kun tulimme, ajattelin että olen samanlainen täällä kuin kotonakin. Jos kotona ostan tavaroita, voin ostaa täälläkin. En aio ruveta teko-köyhistelemään, esittämään tekopyhää. Olen ostanut ne asiat, joita halusinkin. En myöskään ala törsäämään rahaa mielin määrin, vaan yritän olla kohtuullinen. (Mitähän se kohtuullisuus sitten on kellekin, se on toinen juttu se…)

Mutta yksi asia minussakin, jääräpäässä, on muuttunut. Se, mitä kutsumme välttämättömyydeksi. Suomessa ihminen voi kokea olevansa köyhä, kun ei ole varaa tiettyihin asioihin, joita kutsutaan välttämättömyyksiksi. Minun käsitykseni välttämättömyydestä on vähän supistunut. Välttämättömyyksiä, joita rahalla voi saada ovat puhdas vesi ja kunnollinen ruoka, katto pään päällä. Auto, jääkaappi, uuni, imuri, suihku… ilman niitä voi pärjätä. Kyllähän ne elämää helpottavat, ja itse asiassa juuri noita asioita välillä täällä kaipailee. Mutta elämän jatkuu ilman niitäkin. Rahaa voi pistää monenlaisiin asioihin. Jotkut käyttävät sitä pepun pyyhkimiseen ja pölyn poistamiseen, toiset haluavat mieluummin vaatteita tai kultakoruja.

Että enpä tiedä, muuttuuko elämämme mitenkään tämän reissun jälkeen. Toivon kuitenkin, että yhdessä asiassa voisin muuttua – etten valittaisi enää mistään. Taitaa olla liikaa toivottu. :)

Rikkahin terveisin, köyhin sydämin,

Tuuli