sunnuntai 2. joulukuuta 2012

47. Sunnuntai eli vapaapäivä!


Herään aurinkoon ja jostain kuuluvaan koirien haukuntaan. Kello on puoli seitsemän. Kaikki nukkuvat. Jopa Neilikka, hän itse asiassa loikoilee poikittain Lumillan rintakehän päällä. Syvässä unessa molemmat. Siirrän Neilikan varovasti omalle puolelleen. Aamulla ei koskaan tiedä, kuka nukkuu missäkin kohtaa ja miten päin. Nukumme perhepedissä (kolme tavallista sänkyä vierekkäin) suuren hyttysverkon alla. Kun illalla laittaa tyttöjä nukkumaan sängyn vasempaan laitaan, saattavat he yön aikana liikkua oikealle laidalle ja olla tippumaisillaan sängystä! Liikaa tilaa pyörimiseen siis.

Tämä oli ensimmäinen hyvin nukuttu yö kolmen huonon jälkeen. Neilikka alkaa pikkuhiljaa olla paremmassa voinnissa antibioottikuurin ja kuumelääkkeen myötä. Hän sai jopa syötyä eilen ja tänä aamuna. Vien hänet takaisin nukkumaan. Nyt saan kirjoitella rauhassa väliin jääneitä blogeja.

*kirjoitusta, kuvankäsittelyä…kolmen ja puolen tunnin sessio tietokoneella*

No niin! Nyt on taas väliin jääneet päivitykset päivitelty. Lapset on heränneet ja syöneet monta aamupalaa, Neilikkakin söi neljä annosta mysliä ja muroja! Kyllä Neili nyt tulee kuntoon. Kiitos kaikille rukouksista ja muistamisesta. Enää reilu viikko, kohta nähdään!!

Aamun hiljaisina hetkinä

-Tuuli

1 kommentti:

  1. Hei,

    tosi kivaa kun siellä toivutaan! (Eipä se ainakaan nyt niin nuukaa, vaikkei tiedäkään, mistä ... :)

    Siunausta taas tuleviin päiviin. Vielä sielläkin varmaan ehtii paljon tapahtua - ja sitten onkin kiva nähdä taas!

    Leila-mummi ja Pekka-pappa

    VastaaPoista