Suunnittelija suunnittelee suunnittelemista

 

 

Aika lentää. Huomenna käynnistyy viimeinen viikko Kemppaa, tai siis viimeiset viisi päivää. Sen jälkeen on luvassa epämääräistä lusimista toisten nurkissa, mummoloiden vieraanvaraisuuden hyödyntämistä, pakkausta ja muuta viime hetken valmistautumista 10 päivän ajan. Sitten se on menoa!

 

Olen ehkä jonkun sortin valmistautumisfriikki. Olen jo alkanut suunnitella kempasta lähtöä pakkaamisineen ja lähtösiivouksineen. Olen myös suunnitellut Intiaa varten pakkaamisen suunnittelemista sekä muiden asioiden hoitamisen suunnittelemista. Jere hienosti listaa suunnittelemamme asiat exeliinsä, josta minä en tietenkään pääse asioita kattelemaan. Jerellähän on sormenjäljellä avattava työkone, se on sellanen agentti se.

 

Valmistautumisviettiäni on hieman häirinnyt se, ettei ole oikein pystynyt valmistautumaan kaikkeen mihin haluaisi. Suunnittelin jo kesän alussa sitä, miten suunnittelisin hienosti työtä, jota sitten kaukomailla tekisimme. Se ei oikein onnistu, koska lähtökohdat saamme selville vasta paikan päällä. Nyt on vaan sitten epämääräinen kasa ideoita, joista joitakin voisi mahdollisesti yrittää toteuttaa. Lisäksi on vähän sellainen kelkasta pudonnut fiilis, kun on ollut nelisen vuotta kotiäitinä. Osaakohan sitä enää edes tietokonetta käyttää. Olen aina ollut vähän uusavuton, onkohan minusta tullut nyt uusio-avuton? Hmm. Mutta ruokaa osaan nykyään laittaa, eli kehitystä on myös tapahtunut! Ja niin kuin naimisiin mennessä totesimme: kun ei osaa mitään niin on helppo aloittaa puhtaalta pöydältä! Eiköhän sama päde Intiassakin. Aloitamme uusien asioiden opettelun yhdessä nollatasolta.

 

Nii-in. Siitä tulee seitsemän vuotta, kun me mennä päräytettiin naimisiin! 1.10.2005, Tuuli 19-vee ja Jere kakskyt. Siinä sitä sitten opeteltiin yhdessä tekemään kaikki, kun kumpikaan ei vielä osannut mitään. Ruuaksi söimme yleensä makaroonia (välillä piparkakkutaikinaa) ja kirioottelimma ensimmääsiä kelan hakemuksia. Nyt ollaan aika eksperttejä kummassakin. Arkisten tekemisten lisäksi ollaan saatu kasvaa yhdessä myös henkisesti. On puhuttu paljon ja käyty läpi erilaisia asioita. Opittu jonkun verran ymmärtämään itseämme, parisuhdetta ja muita ihmisiä. Meille on muodostunut omanlainen arki ja tapa tehdä asioita. (Enää emme syö viittä kiloa piparitaikinaa per joulu, älkää hätäilkö.) Teemme kaiken yhdessä ja se on ollut meidän yhteiselossa kaikkein parasta. Sillä tyylillä jatketaan. Intiassakin, ja se tuntuu turvalliselta.

 

Tänään tuli ensimmäistä kertaa kunnon ikävä kaikkia! Onneksi vielä ehditään nähdä monia viikon päästä. Sitten Intian päästä se näkeminen on vähän vaikeempaa. Toivotaan kuitenkin että skype toimii!

 

Ps. Tein lättytaikinan ja pudotin sen tiskiveteen. Ei syöty lättyjä tänään, mutta onneksi siivouskin sujui helposti. Tällasta tänään.